torstai 12. elokuuta 2010

Maakuntamatkalla Raumalla - Aluesairaalan funkkista

Rauman aluesairaalan vanhinta osaa Bertel Strömmer 1952




Rauman aluesairaalan vanhin osa on arkkitehti Bertel Strömmerin 1952 suunnittelema.

Bertel Strömmer perusti oman arkkitehtitoimiston 1916. Hän teki pitkän uran Tampereen kaupunginarkkitehtinä vuosina 1918-53. Juuri Strömmerin kynänjälki näkyykin voimakkaasti Tampereen kaupunkikuvassa yhä. Porissa Bertel Strömmerin kirjaimellisestikin näkyvin työ on Porin vesitorni 1935 mikonkadun päässä. Kankaanpäässä Säästöpankin liiketalo vuodelta 1946 on Strömmmerin suunnittelema.

1930-luvulla ulkomaille suuntautuneilla opintomatkoillaan Strömmer oli tutustunut uuteen tyylisuuntaan, funktionalismiin. Kuten monet Strömmerin piirtämät rakennukset, myös Rauman aluesairaalan rakennus toteutti funktionalismia lähinnä muotokielensä kautta, eikä niinkään suuntauksen kokonaisvataista ideologiaa. Valkoinen rapattu seinäpinta, yksinkertaistettu muoto, nauhassa kulkevat ikkunat symbolisoivat puhtautta ja järjestystä. Rakennuksella oli valtaa maisemassa.




Aluesairaalan sisäpihan rakennukset liittyvät kokonaisuuteen saumattomasti.




Nykyasussaan massiivisen rakennuskompleksin uudempia osia piirsi arkkitehti Kauko Kokko 1966. Kompleksiin 1980-luvulla rakennetun terveyskeskusosan suunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Rainio & Leinius. Ajallinen kerroksellisuus ja eri aikana rakennettujen osien massoittelu tekee aluesairaalasta mielenkiintoisen kokonaisuuden.

Sairaalan sijainti mäen nyppylällä sekä sen valkoinen väri korostavat sen näkyvyyttä maisemassa edelleen, saati sitten rakennuksen vanhimman osan hohtaessa uutuuttaan vuonna 1952.

Rapatun seinän eleettömyys ja rakennussiipien vaihtelevien muotojen tanssi luo rakennukselle monumentaalisen vaikutelman.

Sairaalan pääsisäänkäynti











Aluesairaalan mäelle rakennetut lääkärien ja hoitohenkilökunnan asuintalot ovat myös Bertel Strömmerin 1950-luvulla suunnittelemia, vaikka edustavat hieman erilaista muotokieltä.


Lääkärien ja hoitohenkilökunnan asuintalot sairaalan alueella.




Lisäksi Rauman aluesairaala-alueen vanhinta kerrostumaa edustaa nykyisen terveyskeskussiiven vieressä sijaitseva vanha Kuumesairaala. Tämän jugendrakennuksen piirsi Onni von Zansen 1909.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti