Näytetään tekstit, joissa on tunniste funktionalismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste funktionalismi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. marraskuuta 2010

Euran esihistoriaan ja modernismia

Euran kunta on erittäin mielenkiintoinen ja onnistunut sekoitus esihistoriaa ja modernismia. Euran rakennuskannassa ovat samaan aikaan läsnä esimerkiksi taiteilija Jalmari Karhulan kansallisromantisoitu jugend sekä modernisnin etunenässä kulkeneet kansallinen merkkiteos, Alvar Aallon Terassitalo ja Jokisauna Kauttualla.

Kiukaisten kunnan liityttyä Euraan vuoden 2009 alusta kunnan asukasmäärä on lähes 13 000, josta 7000 asuu kuntakeskuksessa. Euralla on vahvat historialliset perinteet, jotka liittyvät niin esihistoriaan kuin teollistuva yhteiskunnan vaiheisiin.

Euran kirkko sijaitsee Sorkkisten kylän raitilla, hautausmaan ympäröimänä. Josef Stenbäckin 1898 suunnittelema kirkko edustaa kertaustyylejä, gotiikkaa. Sen rakennusaineita ovat punagraniitti ja punatiili. Korjauksen vuonna 1920 suunnitteli myöskin arvostettu arkkitehti Erkki Huttunen ja julkisivukorjauksen vuosina 2000-2001 arkkitehdit Ola Laiho ja Markku Hyvönen Arkkitehtitoimisto Laiho-Pulkkinen-Rauniosta.






Euran nuorisoseuran Pirtti edustaa kansallisesti maamme seurojentalojen parhaimmistoa. Taiteilija Jalmari Karhula Euran  Pirtti  vuodelta 1909 edustaa jugendia  Taiteilija Jalmari Karhulan suunnittelemassa jugendtyylisessä suuressa puurakennuksessa on Karhulan arkkitehtuurille tyypillinen massiivinen katto-osa ja moniruutuiset ikkunat. Rakennuksen sisätiloissa on juhlasali ja näyttämö, ravintola, näyttelytila, lukusali ja kokoontumishuoneita. Pirttiä voi pitää Karhulan kokonaistaideteoksena, sillä hänen käsialaansa ovat rakennuksen kaikki yksityiskohdat. Euran pirtti liittyy kiinteästi Euran historialliseen kyläkuvaan ja identiteettiin. Rakennus on peruskorjattu 1980-luvun alussa.




Euran Pirtti; taiteilija Jalmari Karhula 1909


Euran pirtti on massiivinen rakennus



Moniruutuiset ikkunat ja niiden leikkisä sijoittaminen tekevät Pirtistä omaleimaisen ja Karhulan kädenjäjestä tunnistettavan.


Esimerkin rakennusten uudesta käyttötarkoituksesta tarjoaa  Isovahen tilan (1912) Jalmari Karhulan käsialaa oleva  kivinavetta vuodelta 1920. Nykyään navetassa toimii Esihistorian opastuskeskus Naurava lohikäärme. Opastuskeskuksessa on esillä Euran poikkeuksellisen edustaviin esihistoriallisiin muinaislöytöihin liittyvä näyttely. Kivinavetasta ei valitettavasti ole kuvaa.

Sen sijaan kuva löytyy vielä yhdestä Jalmari Karhulan suunnittelemasta rakennuksesta, joka elävöittää kylänraittia hieman pidemmällä. Kyseessä on Karhulan suunnittelema jyrkkäkattoinen viljavarasto hänen kotitilansa läheisyydessä. Arkinenkin asia voi olla kiinnostava ja kaunis!





Toinen Euran rakennusperinnön erikoisuus on Kauttuan ruukinpuiston alueen moniilmeinen, säilynyt ja ennenkaikkea elävä rakennuskanta. Kauttualla sijainnut Ruukki on yksi kolmesta Satakunnassa toimineesta ruukista, Porin Noormarkun ja Ulvilan Leineperin lisäksi.

Terassitalo; 1939 Alvar Aalto

Terassitaloa


Kauttuan ruukin miljöötä

Nykyään Kauttualla toimiva Paperitehdas

Aino ja Alvar Aallon Jokisauna 1946






Jokisaunan alakerrassa sijaitsevat alkuperäiset saunatilat, yläkerrassa pukuhuoneet ja kahviotilat. Nykyisin rakennuksessa toimii Desingnpesula.

Myös Euran keskustassa modernismi näkyy toisinaan huikeissa mittasuhteissa.
Eura hyödyntää funktionalismin kärkirakennuksia myös nykyisessä keskustarakentamisessa. Euran kunnan verkkosivuilla kehotetaan: "Tule rakentamaan tulevaisuutta - uutta aaltoa Euraan". Ilmoituksessa on kyse Euran vuonna 2007 vahvistetusta asemakaavamuutoksesta, jolla Satakunnankadulle on osoitettu uusia tontteja uusille kiinnostavalta kuulostaville rakennuksille. "Kaava-alueen keskeisen kadun, Satakunnankadun varteen on kaavoitettu terassitaloja, viisi poikkeuksellisen mielenkiintoista asuin-liiketalotonttia."
Lisätietoja Euran suunnitelmista kunnan kotisivuilta.

Euran uusimpiin maamerkkeihin kuuluu Biolanin uusi kokeileva konttori ja edustusrakennus. Sen erikoisuuksiin kuuluvat olkikatto, lasipyramidi sekä ekologiset materiaalit.







Sorkkisten raitin varrella sijainnut tyypillinen 1960-luvun kunnantalo koki mittava muutoskorjauksen ja laajennuksen 2000-luvun alussa. Suunnittelijana toimi Euran kunnan tekninen johtaja rakennusarkkitehti Aarno Oksanen. Alkuperäinen MKR:n peruskunnantalo tyyppien mukaan toteutettu kunnantalo säilyi entisellään, mutta sen sisäänkäyntiin ja toiminnallisuuteen saatiin muutoksena huomattavia etuja.


Euran kunnantalo 1963 – 64 arkkitehti Juhani Nylund, Korjaus RA Aarno Oksanen.











tiistai 9. marraskuuta 2010

Huittisten kaupunki sisältää monen ajan ulottuvuuden

Huittisten myöhäiskeskiaikainen kivikirkko ympäristöineen edustaa entisen suurpitäjän historiallista keskustaa. Merkittävien valtateiden risteykseen syntynyt kivikirkon ympäristö rakennuksineen on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.


Huittisten keskiaikainen kivikirkko 1500-luvulta; muutos 1793, laajennus 1860, restaurointi 1958-59 Olli Kestilä, säilynyt kalkkimaalauksia 1500-luvulta


Suorakaiteen muotoiseen harmaakivikirkkoon liittyy uudempi, kahdessa osassa rakennettu mansardikattoinen poikkilaiva sekä korkea länsitorni. Kirkkosalin päätilan muodostaa 1700-luvun lopun ja 1860-luvun pohjois-eteläsuuntainen laajennusosa, keskiaikainen osa kirkkoa toimii 1950-luvun lopun restauroinnin jälkeen omana kappelimaisena tilanaan.

Porttiholvein varustetun kiviaidan ympäröimässä tunnelmallisessa kirkkotarhassa on säilynyt paljon merkittäviä vanhoja hautamuistomerkkejä.






Kirkonmäen kulttuurimaisemaan kuuluu harmaakivinen viljamakasiini, nykyinen Huittisten museo.


Harmaakivinen pitäjänmakasiinin seinäpintaa; 1902 C.A. Brander

Lauttakylän rakennuskanta Huittisten keskustassa on säilynyt kokonaisuutena vakuuttavana esimerkkinä 1930-40-50-luvun liikerakennus-funkiksesta. Rakennukset ovat muutamaa uudempaa täydennysrakennuskohdetta lukuunottamatta säilyneet keskuskadulla  ja näin näkymä on säilynyt monin paikoin arvokkaan yhtenäisenä.



Funkista jatkamaan on rakennettu seuraavan sukupolven rakennuksia niin, että ne jatkavat tyylillisesti vanhojen liikerakennusten ilmettä.

Tallaisia uudempia rakennuksia ovat Lauttakyläntien risteyksessä ns. toinen säästöpankki 1960-luvulta. rakennuksen arkkitehtinä on toiminut Eino Tuompo.
Toinen säästöpankki, arkkitehti Eino Tuompo 1960-luku
Toisen säästöpankin seinässä on vielä viitteitä rakennuksen alkuperäisestä mahtavuudesta. Taustalla toisen uudemman rakennuksen, osuuspankin alkuperäiset arkkitehtoniset ominaispiirteensä säilyttänyt, 1960-70-luvun tyypillinen liike- ja toimistorakennus. Osuuspankin talon suunnittelija on arkkitehti Pekka Hakaniemi 1967.
Vanhempia funkisrakennuksia edustaa kiinnostava Valtakulman pitkä rakennus, joka on muotoiltu kaarevaksi kadun suuntaisesti. Rakennuksen taakse on kytketty SOK:n varasto vuodelta 1949.
Valtakulma 1951
Lataman talo 1930-luvulta on säilyttänyt tyypilliset mittasuhteensa. Taustalla näkyy ilmeisesti Jaakko Tähtisen suunnittelema pankkirakennus (SYP). 
Lataman talo 1930-luvulta
Kauko Karin 1941 suunnittelema keltainen liikerakennus Risto Rytin kadun toisessa päässä on säilyttänyt hyvin alkuperäiset ominaispiirteensä. Tunnistettavaa funktionalismia edustava rakennus on tärkeä osa saman aikakauden liikerakennusten ryhmää sekä sillan ympäristön rakennuskantaa. Alunpitäen Savilinnaksi kutsuttuun taloon tuli kolme myymälää ja elokuvateatteri alakertaan, ravintola ja seitsemänhuoneinen matkustajakoti yläkertaan. Nykyisin Savilinnassa on liike- ja asuintiloja.
  Näkymää Risto Rytin kadun suuntaisesti keskustaan päin.
Huittisten kaupungintalovalmistui vuonna 1982. Sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto S.Juola & Co Ky. Ruskeatiilinen rakennus on sisäpihalta avoimeksi jäävä neliön mallinen rakennus. Sekä kaakkoiskulmalla että lounaissivulla on lasikäytävällä runkoon kytketyt tiiliset siivekkeet. Ikkunat ovat yksinkertaiset, vaakapuulla alaosasta tuuletusikkunaan jaetut. Sisäänkäyntien yllä on neliskanttisten pylväiden kannattelemat, rungon muodostamat katokset sekä kaakkois- että luoteissivuilla. Rakennus on säilynyt autenttisena sekä ulko- että sisätiloiltaan.
Kaupungintalon sisäpihaa
 Uusinta arkkitehtuuria Huittisissa edustaa arkkitehti Maija-Riitta Norrin kaksi rakennusryhmää Punkalaitumenjoen rannalla. Huittisten kaupungin pääkirjasto on valmistunut vuosina 1999—2001. Pääkirjasto toteutettiin kutsukilpailuna. Toinen norrin samaan miljööseen suunnittelema kohde on Palvelukoti Kaariranta vuodelta 1995—97. Kaariranta sisältää 35 palveluasuntoa.
Näkymä joen yli Norrin suunnittelemiin kohteisiin. Vasemmalla Kaarirannan rakennuksia, oikealla kirjasto.
Huittisten pääkirjasto; arkkitehti Maija-Riitta Norri 2001.
 
Kirjaston etukatosta
Norrin suunnittelema Kaariranta syysasussaan. Taustalla näkyy joen ylitse kirkon torni.

perjantai 27. elokuuta 2010

Kankaanpääläisiä arvoja torin ympäristössä

Kankaanpään tori on kaupungin toiminnallinen keskus. Torin ympäristöön sijoittuvat myös monet Kankaanpäälle tärkeät rakennukset.

Pienen kaupungin kaupunkikuva on säilynyt mielenkiintoisen omaleimaisena. Torin vaikutuspiirissä
sijaitsee entinen Suomen Yhdyspankin liiketalo, joka on rakennettu 1950-luvulla Jaakko Tähtisen mallipiirustusten pohjalta. Punatiilinen Postelli on entinen postitalo 1930-luvun alusta. Jälleenrakennuskauden liikerakentamista edustavat Kauppa Oy:n liikerakennus vuodelta 1949, Osuuspankin liikerakennus vuodelta 1951 sekä Kankaanpään ensimmäinen aravakerrostalo 1950-luvun alusta.
Kokonaisuuteen liittyy Keskustan koulu vuodelta 1953. Nelikerroksinen kivikoulu rakennettiin arkkitehtuurikilpailun tuloksena arkkitehti Hannu Vainion suunnitelman mukaan.

Kankaanpään musiikkiopisto

Musiikkiopiston pääovi

Keskuskadulla entisen Yhdyspankin liiketalon (nyk. Tapiola) vieressä sijaitsee  mielenkiintoisesti historiassa kerrostunut funkkistalo, joka toimii nykyään Musiikkiopiston käytössä.

Funkistalon vanhinta osaa. Alaosassa erkkeri-ikkunoiksi saneeratut paloautotallin oviaukot.
Tornillinen funkistalo rakennettiin vuonna 1938 VPK:n käyttöön. Vuonna 1941 rakennusta laajennettiin oikealle kunnantalokäyttöön. Kolmannessa muutosvaiheessa rakennuksen vanhin osa korotettiin kolmeen kerrokseen rakentamalla asuntoja ylimpään kerrokseen. Alkuperöisestä paloasemakäytöstä muistona rakennuksessa oli kolme avattavaa ovea sammutuskalustolle, jotka muutettiin erkkeri-ikkunoiksi laajassa saneerauksessa vuonna 2001. Saneerauksen suunnittelijana toimi arkkitehtitoimisto Küttner Ky.

Kankaanpää on nuori kaupunki (perustettu vuonna 1972). Pohjois-Satakunnan keskuksen kaupunkirakennuskanta on verrattain nuorta. Kankaanpää on tunnetuin uudesta arkkitehtuuristaan ja sinne onkin keskittynyt vaikuttava "Siren-keskittymä".

Tunnetuinta tiiliarkkitehtuuria nuorempaa modernia arkkitehtuuria kankaanpäästä löytyy myös paljon. Mielenkiintoinen on esimerkiksi kankaanpään taidekoulu, joka hauskasti yhdistyy kankaanpääläiseen tiiliperinteeseen tiilipintaa muistuttavalla ruostutetulla metallilaattakorostuksella.



Taidekoulun sisäänkäynti

Takapihan puolelta.


sunnuntai 15. elokuuta 2010

Teollisuuden tuottamaa arkkitehtuuria Porissa joen pohjoispuollella

Porin Puuvillan tiilinen tuotantorakennus sijaitsee näyttävästi Kokemäenjoen rannalla. Tällaiselta se luultavasti näytti Porin Etelärannasta käsin katsoessa Kivi-Porin ylhäistölle joen vastakkaisella puolella jo valmistuttuaan vuonna 1900.

Porin Puuvilla Oy aloitti toimintansa Pohjoisrannassa 1900. Yhtiön tuotteita olivat kuuluisat puuvillakankaat sekä langat. Forssan painolaitoksen seuraajana Porin Puuvillan painamo oli toinen kankaanpainolaitos Suomessa.

Kun tunnettuja mallistosuunnittelijoita alkoi virrata Puuvillaan, tarvittiin tehtaan työntekijöille asuntoja. Arkkitehti Erik Bryggman oli suunnitellut sotien jälkeen Finlaysonille työsuhdeasuntoja mm. Tampereelle. Suunnitelmat Harjunpäänkadun lamellitaloihin valmistuivat jo 1941. Taloja asuvien naistyöntekijöiden mukaan nimensä saaneet Impilinna ja Satulinna valmistuivat vuosina 1945 ja 1946.



Kahden talon väliin jäävä tila muodostaa suojaisan pihapiirin. Talojen välissä on asukkaiden käytössä oleva pesularakennus.


Erik Bryggman (1891–1955) oli yksi varhaisimmasta funktionalismin edustajista suomalaisessa arkkitehtuurissa. Bryggman valmistui arkkitehdiksi Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1916 ja työskenteli Helsingissä Sigurd Frosteruksen, Armas Lindgrenin ja Valter Jungin kanssa kunnes perusti oman toimiston Turkuun vuonna 1923.

Työskennellessään Lindgrenin toimistossa Bryggman tutustui perusteellisesti historialliseen arkkitehtuuriin; hän oli mukana mm. Turun tuomiokirkon restauroinnissa.Klassistisista aiheista Bryggman siirtyi funktionalismin kautta vähitellen 1950-luvulla takaisin romanttisempaan arkkitehtuuriin.

Näissä Bryggmanin Poriin suunnittelemissa taloissa on selkeä funktionalismin leima. Asunnot ovat pieniä. Ne oli alunperin rakennettu Puuvillatehtaan naistyöntekijöiden asunnoiksi, mistä juontavat nimet Impilinna ja Satulinna. Talot on kunnostettu ulkoa kauniisti 1990-luvulla.

Sisäpihanpuoleinen sisäänkäynti.













Puuvillakeskuksen itsensä suunnittelijakaarti on ollut vakuuttavaa. Porin kaupunkikuvan luojaksi nimitetty arkkitehti August Krook ja insinööri Sundell suunnittelivat  kehräämön ja kutomon yhteisesti 1900. Värjäämö on arkkitehti Onni von Zansenin suunnittelema muutamaa vuotta myöhemmin.Tehdasta on edelleen laajennettu Krookin alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.

Puuvillatehtaan kulmalla


Arkkitehti Runar Finnilän piirtämä komea tiilinen konttorirakennus valmistui 1935. Yhdessä tiilisen voimalarakennuksen kanssa se liittyy puuvillatehtaan kokonaisuuteen.

Puuvillatehtaan suuri, sahakattoinen kutomo tuhoutui tulipalossa 1980-luvun alussa, minkä jälkeen tehtaan tekstiilituotanto loppui. Suuri tiilinen tehdaskokonaisuus on otettu uuteen käyttöön. Alueella toimii Porin yliopistokeskus sekä yrityksiä.

Porin Puuvilla on maisemallisesti ja arkkitehtuuriltaan yksi huomattavimpia teollisuuslaitoksia maassamme. Sillä on keskeinen asema osana Porin kansallista kaupunkipuistoa ja se on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.


Lähde: Erik Bryggman, arkkitehtiesittely www.mfa.fi